"Tule vain autoon sieltä"

:D Katos prkle, meille on tullut uutta lihaa taloon (= uusi ohjaaja).

Äskeinen taisi kuulostaa vähän sairaalle... Olen vain niin huvittunut :D (harvinaista)

 

Mutta joo, olin eilen illalla kymmenen maissa odottelemassa kyytiä perhekodille ja siihen viereen ajoi auto, jossa oli ihan tuntematon ihminen minulle. Kurkkasin ikkunasta ja tää ihminen pyysi minut autoon. Oli pakko kiertää auton taakse ja tarkistaa rekkari, koska olu vähän "waat ist dis"-fiilis, kun sen ihmisen pärstä ei sanonu minulle yhtään mitään.

 

Rekkari oli oikea ja kyllä se ihan oikeaan pihaan sit ajoikin.

                                                                                                                             

 

Uuden nuoren muuttamisen perhekodille huomaa siitä, että aamupalalla pöytään on ilmestynyt yksi ylimääräinen muki ja uudet ohjaajat siitä, että ykskaks perhekodilla alkaa vaan pyöriä uus naama. Tai sit ne just hakee kymmenen maissa mut illalla täysin pimeeltä pysäkiltä, tai tuovat Luukulle jtn ruokia/mun tavaroita tms mitään etukäteen ilmoittamatta ja omilla avaimilla. Yksikin kerta olin yöasussa syömässä muroi teeveen edessä Luukulla, kun uusi, minulle tuntematon, ohjaaja tuli omilla avaimilla sisään, jätti ruuat keittiöön, vilkas minua ja lähti menee. En sen kerran jälkeen enää nähnyt sitä ihmistä. Ihan perus :D

23.01

Taas yksi kouluviikko ohitse. Olisin enemmän, kuin valmis menemään maate junaraiteille.

Tämä viikonloppu, la-su, menee Luukulla ja ensviikko on rankka, mutta ei mitään verrattuna sitä seuraavaan viikkoon..

On kokeita, on sairaalakäyntejä, on merkkipäiviä, on terapiaa, on Luukkua, mahdollisesti myös sossutapaaminen ja yksi isompi psykojuttu, johon suostuin koekaniiniksi. Miksi helvetissä...

Olen niin väsynyt, etten jaksa edes itkeä. Olen liian hengissä ollakseni kuollut, liian syvällä masennuksessa ollakseni apatiassa.

Tämä aamu

Heräsin klo.5:20, aamupalalla olin klo.5:40. Kuuden jälkeen piti lähteä bussipysäkille.

Olin ihan normaalisti keittämässä teetä, kun päässä alkoi heittää. Ohjaaja nro1 keitti itselleen samaan aikaan kahvia. Pääsin istumaan ja päässä alkoi heittää todella rankasti, silmissä musteni ja ohjaaja nro1 kerkesi kysymään "pyörryttääkö?", kun jo olin lattialla.

 

Taju lähti pois hetkeksi, heräilin ja aloin oksentamaan. En tiedä miten, mutta pääsin jotenkin raahautumaan vessaan ja oksensin lisää. Jalat eivät oikein toimineet ja mun meno oli tosi hataraa.

Vessasta raahauduin takaisin keittiöön ja ohjaaja nro1 tuijotti vähän "wtf"-ilmeellä, kun ihan ykskaks menin tuollaiseksi. Mittasi sitten verenpaineen, joka oli jotain 100/68, tai 98/70, en muista enää kummin päin.

 

Muutaman minuutin siinä sitten lepäilin, mutta sit piti hakee tavarat ja lähtee bussipysäkille. Oli oli ihan ok tuolloin jo, vaikka jouduinkin heikon olon takia istumaan maassa pysäkillä, koska jalat ei oikein jaksaneet kannatella. Muut ihmiset katsoivat vähän pitkään ja yksi tulikin kysymään olenko ok. Pakkasta oli päälle 20'c, oli vähän pistelevä ilma.

 

Siitä sit bussiin ja nyt oon koulussa. Kohta lähen ohjaamaan meidän kouluun tutustujia, koska olen sen verran edellä oikeastaan jokaisessa aineessa, ettei opettaja keksiny minulle muutakaan puuhaa.

 

Olo on vähän heikko vieläkin, mutta yritän nyt ainakin pysyä ryhmän mukana ja olla antamatta kovin huonoa vaikutelmaa itsestäni :'D Jos en pyörtyisi enää uudestaan ja alkaisi taas oksentelemaan, we will see...

Mutta joo, minäpä painun tästä kokoamaan sitä ryhmää ->

19.01

Ne sanoo, että kyllä minä jaksan, muttakun minä en jaksa! Minä en jaksa enää hengittää, en enää olla. En enää ajatella. Haluan vain kuolla. En jaksa enempää. Tämä tuntuu olevan päättymätön, helvetillinen painajainen... en tiedä enää, kauvan pysyn järjissäni, huostaanotto on vienyt minulta minun mielenterveyden... haluaisin vain luovuttaa, lopettaa, antaa periksi ja vetää viimeisen hengenvedon. Ikuinen rauha tuntuu niin houkuttelevalta just nyt.

Saanko luovuttaa...

En jaksaisi enempää. Paha olla. En pysty menemään perhekodille enää, se paikka tappaa minut, ne tappaa minut... :'(

Just nyt en nää pakokeinoa mun tilanteesta, vaikka haluaisin vaan juosta. Juosta niin helvetin pitkälle...

Sossun kanssa tapaaminen joskus helmikuun aikana. Pelottaa vähän, koska ollaan ihan kaksin. Olen lukenut juttuja siitä, miten sossut saattavat väärennellä sellaisissa tilanteissa nuoren sanomisia yms, ettei tämä vahingossakaan pääse pois laitoksesta.

En kestäisi sitä. En kestä enempää. Joka ikinen hengenveto sattuu ja on vaikea, niin kipeä.

Tahdon vain pois täältä. Tahdon vain tämän painajaisen loppuvan.

12.01

Huono päivä.

En viitsi edes kirjoittaa kaikkea, mitä haluaisin.

Haluan vain helvettiin perhekodilta, en jaksa enempää.

Laitoin sossulle spostia, että tarvitsen ajan sille.

En ihan oikeasti jaksa enempää.

Just nyt joka ikinen hengenveto tekee kipeää.

Haluan vain pois. Olen loppu. En jaksa enempää.

07.01

Mm, edellinen postaus oli vähän angstiangst...

K:n takia minä yhä olen täällä, en todellakaan olisi jaksanut perhekotihelvettiä tähän asti ilman K:ta. Tuntuu vaan niin pahalta valittaa ja itkee mun tilanteesta, kun en enää jaksaisi perhekotia, kun K on kuunnellu ja auttanu minua jo niin pitkään.

Kiitos - ja anteeksi.

Ei minulla muuta, olen hengissä.

Mun siivet ei jaksa enää kannatella minua

Joulupostaus tulee joskus myöhemmin... Fiilis ihan helvetisti liikaa miinuksella just nyt sellaseen.

Joudun joskus iltaisin odottamaan lähemmäksi tunnin bussia perhekodille. Niinä iltoina kävelen usein juna-asemalle. Osaksi siksi, etten joutuisi istumaan penkillä lähes tuntia, osaksi siksi, että saan lohtua junista. Tiedän, että ne on aina siellä, jos en jaksakkaan.

Yksi junista tulee 20min päästä siitä, mitä olen kerennyt töpötellä juna-asemalle. Istun usein laiturilla odottamassa sitä miettien, miten helppoa siihen eteen olisi hypätä. Muutama metri, hyppy ja koko tämä helvetti olisi ohi...

En ole ikinä ollut niin syvällä masennuksessa ja toivoton, mitä huostaanoton jälkeen. Ensimmäinen laitos oli ok, tykkäsin siitä paikasta, mutta sinne ei voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Mutta perhekoti... Maanpäällinen Helvetti.

Olen ihan vakavissani ajatellut tappaa itseni, koska en jaksa enää. En jaksa perhekotia. En sitä helvettiä. Perhekodilla joka ikinen aamu, päivä ja ilta peläten rageeko nro2 taas jostain, onko se keksinyt taas uusia tapoja kiusata minua, rajoittaa vielä vähän enemmän, kuristaa kuvitteellista hirttosilmukkaa vielä vähän kireämmälle.

Minulla olisi enää vuosi, pari jäljellä huostaanottoa, mutten pysty siihen. En, koska _joka_ikinen_päivä_ on yhtä helvettiä ja tappelua itseni kanssa, etten vetäisi ranteitani auki ja hyppäisi rekan/junan eteen. Ottaisi unilääkkeitä yliannostuksen ja/tai menisi hyppimään heikoille jäille. Hyppäisi sillalta alas.

Jos joskus uutisoidaan teini-ikäisen sijoitetun nuoren hypänneen junan alle ja mun blogi hiljenee, niin voitte laskee yhteen 1 + 1. Vaikken tiedä uutisoitaisiinko siitä tapauksesta, läheskään kaikista meinaan ei...

Minulla on K, mun bestis, mun perhe, koirat ja koulu - ja silti harkitsen tälläisinä päivinä itsemurhaa, koska huostaanotto. Kuinka monen huostaanotetun pitää tappaa itsensä, ennenkuin joku tekee asialle jotain? Suomesta varmaan loppuu nuoret ennen sitä.

Miten helvetissä asiat voi olla niin, että huostaanotettu nuori hyppää mielummin rekan eteen ja vittu tappaa itsensä, kun menisi takaisin sijoituspaikkaansa?

Olen vähän väsynyt. Rehellisesti sanottuna olen ihan helvetin väsynyt mun tilanteeseen. Olen ollut pidemmän aikaa jo. Just nyt en tiedä kestänkö siihen asti, että pääsen pois perhekodilta, vai tuleeko minusta vain yksi numero vuoden 2015 itsemurhatilastoihin.

Just nyt tuntuu, että vastaus on toi jälkimmäinen. Olen pahoillani. Olen väsynyt, liian väsynyt...