30.11

Miten sitä niin pienet, arkiset asiat voivatkaan laittaa tuntemaan onnea.

Se, kun herää aamulla herätyskellon ääneen. Saan nukkua nykyään pitkään, eikä minun ole enää pakko herätä klo.4:30 ja aloittaa aamuani sillä, että hiivin keittiöön katsomaan saanko syödä aamupalaa, vai onko nro.2 siellä.

 

 Ihan normaalit kauppareissut. Enää minun ei tarvitse soittaa ohjaajille ja kysyä saanko ostaa tämän ja tämän, jos sitten saan kuittia vastaan rahat. Eikä minun tarvitse etukäteen käydä kaupassa ottamassa ylös jokaisen tarvitsemani tuotteen hyllypaikkaa, hintaa ja tuntomerkkejä ohjaajia varten, vaan ostan sen, minkä tarvitsen silloin, kun tarvitsen.

 Kun päätän käydä porukoilla moikkaamassa äitiä ja sisaruksiani ja tajuan, että pystyn tekemään sen. Minun ei tarvitse enää sopia siitä erikseen ohjaajien kanssa ja katsoa ohjaajien kanssa minä päivänä se kävisi, vai joudunko odottamaan seuraavaa kotilomaa. Jos pääsin käymään kotona noin muuten, niin sille oli tuntirajat. Nyt voin vain menemään kotiin ja voin olla siellä niin pitkään, kun haluan (tai pää kestää, olette rakkaita sisarukset, mutta tarvitsen välillä omaa tilaa <3 ).

Voin vain käydä kaupassa ja ostaa ne jutut, mitä tarvitsen (jos rahatilanne on ok). Voin vain sopia tapaamisen jonkun kaverini kanssa ja sen jälkeen mennä näkemään kaveria. Voin käydä porukoilla, jos haluan. Pääsen käymään kirjastossa, jos haluan. Voin käydä lenkillä milloin tahdon. Saan laittaa just sitä ruokaa, mitä haluan, milloin haluan. Jne.

Nämä asiat saattavat vaikuttaa ei-laitosnuorilta ehkä jopa tyhmiltä tai jotain, mutta minulle nämä asiat ovat isoja just nyt.

Joitain asioita oppii arvostamaan vasta, kun ne menettää.

Ostoksilla

Synttäreistä on kulunut nyt viikko. Käytiin eilen K:n kanssa vähän shoppailemassa kaikkea tarpeellista tänne meidän kotiin :)

Ostoslistalla oli mm. astioita, pyyhkeitä, säilytyslaatikoita, petivaatesettejä, peittoja, keittiösälää, matto, kaikkea pientä... yms. K:n porukat ja minun äiti olivat hankkineet meille sängyn, sohvan, ruokapöydän ja tuolit, television, kahvinkeittimen ja verhot.

 

Saatiin sossulta maksusitoomus ostoksia varten, eli ostokset tehtiin minun perhekotihelvettiaikana kertyneistä itsenäistymisrahoista.

Nyt vielä pitäisi saada kaikki uudet tavarat mahtumaan kaappeihin ja kaikille pitää löytää omat paikat :D

Niinkuin minunkin pitää löytää oma paikkani. Nyt se on K:n lähellä meidän omassa pienessä vuokrakämpässä <3

Muuton ja synttäreiden jälkeen

Muutosta on nyt neljä päivää ja kaikki tavarat alkavat pikkuhiljaa olla paikallaan :) Minun synttärit olivat siis viime perjantaina, täytin 18-v 20.11.

En ole vieläkään kunnolla sisäistänyt asiaa, että minä asun nyt ihan oikeasti K:n kanssa yhdessä.

Että se vuosien perhekoti/laitoshelvetti on vihdoin ohitse.

Ettei minun enää ikinä tarvitse lähteä täältä perhekodille. Että tämä noin 40m2 on oikeasti meidän yhteinen kämppä, eikä mikään harjoitusasunto, minne ohjaajat tunkevat stalkkaamaan miten me tehdään asiat.

Tuntuu niin oudolta.

Kaikki ovat kyselleet minulta, että ''miltäs nyt tuntuu :))''. En tiedä. En tiedä miltä minusta nyt tuntuu. En ole kunnolla vielä sisäistänyt sitä, että perhekotihelvetti on vihdoin ohitse. Kysykää parin viikon päästä uudelleen, minä en tiedä vielä.

On tullut aika paljon juostua Kelalla, verotoimistossa, vähän kaikkialla. Hakemassa tukia, perumassa tukia, viemässä lappuja, hakemassa lappuja. Kaikesta olen selviytynyt ihan yksin.

Rauhoittavia lääkkeitä en ole tainnut tarvita ottaa kertaakaan perhekodista pois muuton jälkeen :) Ennen niitä meni perhekodista ja ohjaajista aiheutuneen ahdistuksen vuoksi säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt olen pystynyt hoitamaan nuo Kela yms. jutut täysin ilman rauhoittavia.

 

Että näin. Ihan hyvin on kaaai mennyt :D Tässä menee vielä jonkin aikaa, että kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen ja arki lähtee rullaamaan normaalisti.

... MINÄ TEIN SEN! Minä selvisin ulos perhekotihelvetistä hengissä!! :) Minä selvisin kaikesta siitä paskasta, kaikesta siitä henkisestä kiusaamisesta, kaikesta siitä, mitä jouduin kokemaan. Tuntuu niin hyvältä.

Tuntuu niin hyvältä jälleen hengittää.

14.11

Yritän saada jotain kirjoitettua, vaikka fiilis onkin vähän mikä on.

Tämä viikko on ollut todellista säätämistä vuokrasopimusten, vakuutuksien, sähkösopimusten yms yms yms kanssa. On tullut käytyä Kelalla, vuokranantajan luona, verotoimistossa, googlattu eri juttuja (paljon! Mistä tämä, miten tämä, onneksi on google) ja pakattu tavaroita.

Olen nähnyt sossua ja soittanut tai laittanut sossulle viestiä oikein urakalla viimeaikoina. Tuleva tukihenkilökin on ottanut yhteyttä pari kertaa.

Olenko muistanut kertoa tukihenkilöstä?

Saan tukihenkilön, kun täytän 18-v. Se ilmeisesti kuuluu jälkihuoltoon. Tukihenkilö vaikuttaa ihan kivalta, vaikken koe tarvitsevani sellaista. Tukihenkilö itsekkin sanoi, ettei ole varma mihin häntä tarvitsisin, mutta kunhan on joku, johon ottaa yhteyttä, jos sellainen tilanne tulee.

Sanasta ''jälkihuolto'' tulee mieleen, että joku kävisi siivoamassa minun jälkeiset pois :D Yhh.

Takaisin asiaan.

Olen hoitanut viimeaikoina niin paljon asioita, juossut paikasta toiseen yms, etten nyt viikonloppuna oikein osaa rauhoittua. Sydän ottaa häiriötä ja sydän tuntuu välillä lyövän ihan liikaa, tai sitten jättävän lyöntejä välistä.

Olen napsinut Propraleja vähän tavallista enemmän. Osaksi sydänoireiden, osaksi ahdistuksen takia.

En ole pystynyt vielä sisäistämään sitä, että noin viikon päästä täytän 18-v ja silloin kaikki tämä on oikeasti ohitse. Vihdoin ohitse. Välillä tuntuu enemminkin siltä, että olisin oikeasti tyyliin sairaalassa koomassa otettuani yliannostuksen lääkkeitä itsemurhayrityksenä ja vain kuvittelen tämän kaiken. Lol.

Tuo ^ vaikuttaa just nyt vain enemmän järkeen käyvältä. Perhekotihelvetti on kestänyt jo niin pitkään, etten ole pystynyt vielä sisäistämään, että kaikki tämä on kohta ohitse. Toistan tätä samaa yhä uudelleen ja uudelleen, mutta se tuntuu jotenkin niin oudolta.

Olen vähän kipeänä juuri nyt. Eikä edes se saa minua lepäämään.

Olen vain yrittänyt siivota täällä, kotona, koko ajan ja järjestellä paikkoja. Yrittänyt sen takia, että äiti käskee minun aina lopettaa, kun huomaa sen. On jo monta kertaa vienyt minut sohavalle lepäämään ja käskenyt olemaan siinä ja katsomaan televisiota, tai lukemaan jotain kunhan vain lepään. Edes hetken. Äiti on nyt kaupassa ostamassa minulle jotain hyvää.

Epäilen, että äidin tekisi mieli laittaa minut nippusiteillä kiinni tähän sohvaan, että rauhoittuisin edes hetkeksi :D

Mutta joo. Jos laitan tämän koneen nyt pois ja oikeasti lepäisin. Voisin keittää teetä ja katsoa tuleeko tuolta televisiosta mitään, tai sitten luen jotain. Sydän ottaa sen verran kovasti häiriötä, että pakko se on kai levätä.

Yritän muistaa päivitellä taas joskus.

Viimeisellä kotilomalla

Lähdin eilen viimeiselle viralliselle kotilomalle. Seuraavan viikonlopun olenkin sitten jo omassa kodissani. Jos olen, koska olen silloin vapaa tekemään mitä haluan.

Normaalisti tykkään kotilomista, mutta nyt on mieli vähän maassa. Sain kuulla, että meidän koira pitää lopettaa :( Ja nyt tämä Pariisi-juttu. Ahdistaa. Että ei tosiaan ole mikään kovin iloinen fiilis juuri nyt.

En oikein keksi mitään kirjoitettavaa juuri nyt. Vähän liikaa masentavia asioita :(

Mmh mutta enää alle viikko ja täytän 18-v ja perhekotihelvetti on vihdoin ohitse ja niin.

En olisi ikinä uskonut, että pääsen näin pitkälle. Ihan oikeasti uskoin, että olen joko tappanut itseni, tai vähintäänkin hommannut itseni osastolle ennen vapautumistani. Onhan tässä vielä vajaa viikko jäljellä, mutta niin.

Noin 2vk synttäreihin, fiilikset

Minun 18-v synttärit lähestyvät päivä päivältä. Tämä loppuaika ei ollutkaan sellaista, millaiseksi sen kuvittelin.

Luulin, että olen yhtä hymyä, kun vankeutta on jäljellä enää pari viikkoa.

Olin väärässä.

Olen pakkaillut tavaroita ja itkenyt. Olen itkenyt lähes joka päivä viimeaikoina. En sitä, että minulle muka tulisi ikävä perhekotia tai ohjaajia - ei todellakaan mitään sellaista - vaan stressistä. Yritän selviytyä samaan aikaan muutosta, koulusta, ihmissuhteista.

Se on vaikeaa, se kuluttaa minua.

Minun pitäisi revetä moneen eri paikkaan samaan aikaan ja jaksaa vielä hymyillä, olla sosiaalinen. Olen juossut terapeutilla, sossulla, pakkaamassa tavaroita ja eri paikoissa hoitamassa asioita.

Kaikki tuntuu hajoavan käsiin.

Tottakai tämä on iso muutos, tottakai se stressaa. Olen itkenyt koulussa salaa, salaa K:lta, salaa ohjaajilta ja salaa perheeltäni.

Haluaisin kaiken tämän olevan jo ohi.