23.02

Viikonloppu meni Luukulla, voisin laittaa siitä jotain kuvia blogiin, jahka saan siirrettyä kuvat ensin tietokoneelle ^^

Voisin sitten kirjoittaa enemmänkin viikonlopusta.

Eilen sit piti taas palata perhekodille ja mennessäni huonettani kohti havaitsin käytävän nurkassa mustan, ison jätesäkin. Olin jo varma, että ohjaajat ovat lahdanneet jonkun vaikeaksi alkaneesta nuorista, mutta ei sentään :'D

Ohjaajat kyllä välillä näyttävät siltä, että haluaisivat tehdä jotain sellaista...

Mutta niin, mistä minun edes piti kirjoittaa... Tänään menen koulun jälkeen Luukulle, yötä siellä, huomen aamulla kouluun ja koulusta K:lle, yöksi perhekodille, kouluun, K:lle, yöksi perhekodille, kouluun, Luukulle, yö Luukulla, kouluun, koulusta kotiin ja viikonloppu kotona :3

On tää mun elämä nykyään oikeasti aikamoista hyppimistä, pomppimista, juoksemista ja teleporttaamista paikasta toiseen. Välillä tuntuu, ettei tämä enää ole mun elämää ollenkaan, mun pitäisi välillä revetä viiteen eri suuntaan ja hoitaa liian monta asiaa yhtäaikaa.

Mutta just nyt ei voi mitään muuta. Ei ole mahdollisuutta muuhun, kuin jaksaa tätä päivästä toiseen. Olin eilen hermoromahtamisen partaalla, kun avasin kalenterin ja aloin järjestelemään tätä viikkoa, mutta nyt jaksaa taas. Pakko jaksaa.

Tilt.

Pää on ihan tyhjä, eikä stressille näy loppua. Argh...

 

Hengissä sentään olen, vielä, toistaiseksi.

Stressiä, stressiä...

Katoin vähän mun kalenteria (ohgodwhyyy...) ja yh... Mun seuraavat kaksi viikkoa menevät näin:

Tänään olen yötä kotona. Huomenna koulun jälkeen K:lle ja yöksi perhekodille. Aamulla perhekodilta kouluun, koulusta Luukulle, Luukulla yö. Luukulta kouluun ja koulusta kotiin. Yö kotona. Seuraava päivä päiväseltään K:lla. Yöksi kotiin. Seuraavakin yö kotona. Sieltä Luukulle yhdeksi yöksi, seuraavana päivänä päiväksi K:lle ja yöksi perhekodille. Perhekodilta kouluun ja koulusta K:lle, yöksi perhekoti. Seuraava päivä Luukulla ja Luukulla yön yli. Seuraava päivä K:lle päiväseltään ja taas yöksi perhekodille. Seuraavana päivänä takaisin Luukulle ja siellä yksi yö ja sit takaisin perhekodille... :D Ei... Pää hajoaa...

Eikä nämä kaksi viikkoa ole edes mitenkään erikoiset, tollaista mun arki nykyään on. Olen kotona, K:lla, Luukulla ja perhekodilla, jossain välissä yritän keretä kouluunkin ja välillä nukun. Omaa aikaa ei ole ollut pitkään, pitkään päivään. Luukku-päivät menevät pääasiassa juoksemassa asioilla, koska niinä päivinä on yleensä aikaa sellaiseen, mutta muuhun sitä aikaa ei sitten jääkkään.

Öähh, en keksi mtn postausta kuvaavai kuvia tms tähän, joten kisu. Otin jo iltalääkkeet ja painun kohta nukkuun, nää on harvoja päiviä, milloin saan nukkua enemmän. Joten öitä.

06.02

Eilen hengähdin vähän sossutapaamisen jälkeen, laitan s-postia sossulle vasta huomenna, mutta keskustelin jo eilen kotona (siellä oikeassa kodissani, ei perhekodilla) huostaanoton purusta ja siitä, että mitä jos muutankin takaisin kotiin. Ohjaaja nro1:selle laitoin jo eilen viestiä, etten ole tyytyväinen sossutapaamiseen ja huostaanoton jatkamiseen. Eilen olisi tullut hieman turhan rankka ja angstinen s-posti, joten oli parempi odottaa yhden yön yli ja koittaa saada laitettua se s-posti nyt viikonloppuna.

 

Toisaalta tuntuu vähän pahalta häiritä sossuja näin paljon, kun lehtijuttujen mukaan he hukkuvat töihin, mutta minä olen heidän asiakkaansa ja minä olen tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni. En näe mitään syytä jatkaa huostaanottoa, enkä luovuta, ennenkuin asialle tehdään jotain.

En suostu alistumaan siihen, että minut pidettäisiin vielä lähes vuosi aiheettomasti huostassa, vaan haluan huostaanoton purun kesään mennessä.

Näin.

 

Sossutapaamisen jälkifiilikset

Huom! Postaus sisältää jonkin verran rankempaa kielenkäyttöä yms, jos sellainen häiritsee, niin suosittelen jättämään tämän postauksen kokonaan lukematta.

Sijoitusperusteita ei enää ole, mutta ne tahtoo pitää mut perhekodilla, koska "se paikka on auttanut sinua niin paljon". Jaa... Mielummin viiltäisin ranteeseeni 50 viiltoa joka ikinen päivä ja antaisin jonkun perseraiskata minut, kuin olisin perhekodilla. Ihan oikeasti.

 

"Koska se paikka on auttanut sinua niin paljon" = raha raha RAHA. Se tuntuu olevan ainoa syy, miksi yhä olen sijoitettuna.

'' Selvitys siitä, miten huostaanotto edistää lapsen etua tulevaisuudesssa

Huostaanotolla pyritän turvaamaan X (minulle) mahdollisuus asettua pitempiaikaisesti asumaan samaan paikkaan, koska kotona asuminen ei ole tällä hetkellä mahdollista perheessä olevien ristiriitojen takia. Huostaanoton ja sijoituksen aikana on mahdollista työskennellä perheen keskinäisten välien korjaamiseksi. '' 

^ tuo oli yhdessä sossupaperissa, jonka sain VIHDOIN itselleni. En olekkaan odottanut niitä papereita, kuin vajaan pari vuotta jo ja paperit ovat sen pari vuotta vanhoja, sijoitussyyt yms ovat vanhoja... ja nytkin sain vain muutamia papereita.

 

Mainitut asiat eivät enää täyty, ristiriitoja ei ole, riitoja ei ole, mitään sellaista ei enää ole. Mun välit kotiin ovat tällä hetkellä parhaimmat vuosiin. Sijoitusperusteita ei ole ollut enää pitkään aikaan ja olen sitä mieltä, että huostaanotto oltaisiin voitu purkaa ja v2014 kesällä. Nyt mennään v2015 alku vuodessa... Mikä meni väärin? 

 

 

Ja btw, perhekoti ei ole tehnyt mitään korjatakseen mun välejä kotiin, ei yhtään mitään, vaan minä olen itse korjannut ne, sopinut riidat yms. Kovasti silti ohjaajat mainostavat sitä sossuille ja perheille, vaikka eivät oikeasti tee mitään.

Ovat sitä mieltä, että minut pidetään perhekodissa vähintään vielä v2015 loppuun, v2016 alkuun. Ei helvetissä.

 

Sossu ei keksinyt mitään muuta syytä jatkaa huostaanottoa, kuin tuon "se paikka on auttanut sinua niin paljon". Oikeasti en ole missään vaiheessa ollut yhtä syvällä masennuksessa, kuin perhekodilla ollessa. Jos sanon siitä, niin ohjaajat kirjoittaa sen rahankiilto silmissään papereihinsa ja soittavat sossuille, että "tota joo, se nuori on masentunut, sen pitää olla vielä pidempään täällä (raharaharaha!!)", VAIKKA kaikki se masennus, kaikki se ahdistus johtuisi siitä paikasta, niistä ohjaajista, eikä mistään muusta.

Ahdistuta, tai masennusta ei ole missään muualla, kuin perhekodilla ollessa, tai silloin, kun mietin, että joudun kohta taas takaisin perhekodille. Kotona ja K:lla pystyn olemaan jopa iloinen, hymyilemään. Oikeasti hymyilemään. En ole ollut iloinen perhekodilla hmm... ikinä?

Sellainen vielä, sossu kertoi soittaneensa useasti ohjaajille tästä tapaamisesta ja keskustelleensa useaan kertaan tästä ennen tapaamista ja sain sitten tietää, ettei kukaan ohjaaja, tai sossu ole vaivautunut soittamaan mun äidille kertaakaan, tai laittamaan edes yhtä ainoaa viestiä hänelle, vaikka yksi mun toive on purkaa huostaanotto ennen kesää ja muuttaa takaisin kotiin... niinkuin ihankuin mun äidillä ei ois mitään sanottavaa siihen... mun äiti tahtoo, että muutan takaisin kotiin. Ehkä sossuja kiinnostaisi, jos äiti ei haluaisi minua kotiin? Ehkä ne sitten soittaisivat mun äidille ja kysyisivät siltäkin mielipiteitä tähän...?

En tiedä. Vittu, että kiehuttaa. Minä en luovuta, haluan huostaanoton purun kesään mennessä, koska niillä ei ole mitään _oikeita_ syitä pitää minua huostaanotettuna, sijoitettuna pois kotoa.

 

Uskon vahvasti, että ainoa syy, miksei minun huostaanottoa ole vielä purettu on se, että sittenhän mun perhekoti ei enää saisi rahaa, eikä mun kunta valtiota rahaa sen vuoksi, jos mun huostaanotto puretaan. Tulisi huomattavasti halvemmaksi yleisellä tasolla antaa mun muuttaa omaan asuntoon ja maksaa mulle sen vuokra yms, kuin pitää mua huostassa, mutta koska olen huostaanotettuna, niin mun kunta saa sen ansiosta rahaa.

Muita syitä jatkaa huostaanottoa ja sijoitusta ei yksinkertaisesti ole. Kaikki ne sijoitusperusteet, mitkä johtivat sijoitukseen, ovat selvinneet. Ongelmia ei enää ole, sijoitusperusteita ei enää ole.

 

Olisi mielenkiintoista tietää, että paljonko mun perhekoti saa minusta rahaa. Haluan tietää sen summan, sen rahamäärän, mistä ne ovat valmiita pitää minua aiheettomasti huostassa. Mistä rahamäärästä ne on valmiita tekemään mun elämästä helvettiä...

Minä en luovuta. Tämä on ollut ihan helvetinmoinen matka perhekodin ja sossujen diktaattorivallan alla, läpi byrokratian rattaiden, mutta tämä matka, tämä taistelu, ei ole vielä loppu.

Joten, taistelu jatkukoon.

X

Tämän viikon sossutapaaminen.

Tämä tapaaminen ei ollut varsinainen sossupalaveri tms, mutta laitoin tammikuussa s-postia sossulle, että joo tarvitsen ajan hänelle, en kestä tätä enempää. Varsinainen sossupalaveri on vasta lähempänä kesää.

Silloin, kun koko tämä juttu lähti pyörimään lumipalloefektin tavoin vuonna 2012 mun ongelmat olivat koulukiusaaminen (minua kiusattiin) ja se, että minulla oli kotona vaikea olla, välit sisaruksiin olivat kireät. En kuitenkaan lintsailluit, tai karkaillut, enkä ollut väkivaltainen (kuin itseäni kohtaan).

Jokatapauksessa. Haluan vähän selvitellä nykyistä tilannetta, koska noita ongelmia ei enää ole. Koulukiusaaminen jäi siihen, kun vaihdoin koulua ja nyt uudessa koulussa olen jo tällä lukuvuodella ollut kolmesti edustamassa meidän koulua (tarkemmin en voi kertoa, koska buustaajat) ja kolme, tai neljä kertaa meille on tullut tutustujia tänne, joita minä olen ohjannut koulussa ympäriinsä ja tutustuttanut tähän paikkaan, vapaaehtoisesti.

Itseänikään en ole satuttanut sillä tavoin enää pariin vuoteen, se loppui jo ennen huostaanottoa.

 

Ja se iso juttu, mun välit kotiin ovat parempana, kuin ikinä. Ensimmäisiltä kotilomilta halusin vain pois, ahdisti, mutta nyt en halua enää pois kotoa. Lääkäri muutti mun rauhoittavien reseptiä niin, että otan 1-2 rauhoittavaa silloin, kun lähden pois kotilomilta, koska nykyään kotoa pois lähteminen ahdistaa. Se ahdistaa sen takia, koska nyt koti tuntuu oikealta paikalta minulle, ja perhekoti on jotain ihan muuta. Perhekoti ei ole tuntunut edes yhtä ainutta päivää koko tän parin vuoden ajalta mun paikalta.

Koti on mun paikka, mun oikea koti. Se on se paikka, jossa minun pitäisi asua, ei vain käydä parin viikon välein viikonlopun verran. Haluan takaisin kotiin.

 

Joten joten... en halua odottaa liikoja, mutta haluan selvyyden mun asioihin. Miksi olen yhä huostaanotettu, kun sijoitusperusteita ei enää ole...

Ehkä minä tänään, parin tunnin päästä, tiedän enemmän.

Unohdin, miten hengitetään, jännittää, ahdistaa...

03.02

Tuntuu, että mitä iloisempi yms yritän olla, niin sitä enemmän paskaa mun niskaan kaadetaan.

 

Haluaisin vain luovuttaa. Pidättelen kyyneleitäni. Sattuu.

Paha olo

Pelottaa, että teen jotain.

Pää hajoaa ihan just stressistä.

Kaikki kasaantuu päällekkäin.

 

Ihan oikeasti pelkään, että teen jotain.

Olen koulussa ja murruin tosi pahasti.

Kaikki vaan vittu tuijottaa.

En pysty. Minusta ei ole tähän.

Sossupalaveri tällä viikolla.

Fuck...