16.09

Kävin terapeutin luona. Puhuttiin asiosta. T oli sitä mieltä, että mun pitäisi ottaa muutamat kurssit päälle ja lähteä yliopistoon. Tällä lukupäällä. Samaa on sanonut muutama opettaja koulusta.

Kerkesin hieman jo innostua. Minä yliopistoon. Kyllä minulla, vaikka itse sanonkin, löytyy lukupäätä.

En vaan tiedä jaksanko koulua, jos joudun olemaan perhekodilla. Perhekoti oikeasti on jo tarpeeksi monta kertaa onnistunut tuhoamaan mun elämänhalun kokonaan.

Jos ihmiselle tulee jatkuvaan paskaa niskaan, niin kai se jossain vaiheessa alkaa riittämään. Minun pitäisi revetä ties kuinka moneen osaan keretäkseni tekemään kaiken, mitä ne perhkeodilla vaatii. Ja mieluiten ruuatta elää. Mihinkä minä muka ruokaa, tai nukkumista, tarvitsen...

Alan pikkuhiljaa väsyä.

Neljältä ylös ja klo.23 jälkeen nukkumaan. Koulussakin pitäisi jaksaa opiskella, tehdä muistiinpanoja ja kaikkea.

En jaksa.

Jostain pitäisi repiä motivaatiota ja elämänhalua. En tiedä. Olen liian lähellä luovuttamista. Vaikken minä ikinä koskaan luovuta, en pysty.

Olen liian ankara itselleni.

Poissaoloja ei ole koulusta pariin vuoteen,

Pakko jaksaa.

Tahtoi tai ei.

Kouluun mennään,

vaikka olisi kuumetta

39'c,

tai migreeniä.

Pois ei jäädä.

Ei luovuteta.

Ei sitä jaksamista pahemmin kysellä.

Eikä minulla itselläni ole paskaakaan väliä. Paskat siitä, että olen väsynyt. Paskat siitä, että palan loppuun.

Ei ole sellaista vaihtoehtoa, kuin olla jaksamatta.

Hakisin muuten ehkä saikun, mutta en pysty, jos minun pitäisi olla perhekodilla se aika.

Niinkuin pitäisikin.

Se vasta tappaisikin minut. Perhekoti tappaa minut.

X