It's not the monsters under your bed

Mun elämä ei oo tuntunut omalta enää vuosiin. Ihankuin mun oma elämä olisi stopilla, pausella, tauvolla tämän sijoituksen ajan ja jatkuisi vasta huostaanoton purettaessa ja päästessäni pois perhekodilta.

''All the same take me away
We're dead to the world''

En enää tunnista sitä tyttöä, kuka katsoo vastaan peilistä, joka on huoneessani perhekodilla. Se tyttö vaikuttaa tutulta, - mutta se tyttö en ole minä.

''Where have all the feelings gone?
Why has all the laughter ceased?''

Jokin sen tytön sisältä on kuollut. Silmissä tyhjä katse, koko ihminen on pelkkä kuori. Elämänhalu nollassa, elämä myyty valtiolle huostaanoton papereilla.

''How can I ever feel again?
Given the chance would I return?'' 

23.03

Sossu soitti viimeviikolla ja en tiedä. Kaikki on päin helvettiä. Jos vaadin huostaanoton purkua, niin juttu pitää vetää hallinto-oikeuteen ja siinä voi kestää niin pitkään, että kerkeän täyttää 18v ennen päätöksen tulemista... Haluan vain tappaa itseni.

En oikeasti enää tiedä miten helvetissä jaksan.  Mun elämä ei ole tuntunut elämältä enää pitkään aikaan.

Tuntuu, että kaikki vain haluaisi mun jatkavan mun elämää ja pitävän turpani kiinni. Ei kukaan halua kuulla miten paha minulla on olla. Se ahdistaa ihmisiä.

Mut minä en pysty siihen. Minulla on paha olla, liian paha olla.

Jos sanon siitä ihmisille, niin he vain sanovat ''kyllä se siitä'' ja ''päivä kerrallaan'', mutta kun se ei auta, se ei riitä. Minulla on liian paha olo.

Haluan vain kuolla.

YMMÄRRÄTTEKÖ TE VITTU. Minulla on niin helvetin paha olo, että haluan vain vittu kuolla. HALUAN TAPPAA ITSENI, KUULETTEKO TE?

Miksi te ette tee mitään? Suljette silmänne, käännätte selkänne, jätätte mut yksin, miksi?

Minulla on liian paha olo. Pelottavan paha olo. Minulla on lääkkeitä. Tarpeeksi. Unilääkkeitä.

Otan niitä jonkun verran koulun jälkeen. Tänään on Luukku päivä. Kukaan ei kaipaa minua ennen huomista.

Ja tuskin silloinkaan.

En tapa itseäni ehkä vielä tänään,

mutta...

En tiedä enää miten pitkään jaksan taistella.

Heitteillejättö on kiva sana, not.

Menin viimeviikon perjantaina kotiin ja ohjaajat soittivat noin klo.22, että häh, missä minä oikein olen?

Ohjaaja oli vaan silleen, kun kerroin olevani kotona ja että nyt on kotiviikonloppu, että joo soittaa kohta takaisin ja katkaisi puhelun. Soitti ohjaaja nro.2:selle ja vissiin kysyi sitä, että eikö tämä muistanut infota minulle viikonloppujen vaihtumisesta. Ei ollut. Kumpikaan ei ollut muistanut sanoa minulle yhtään mitään. Kummatkin luulivat toisen ilmoittaneen minulle. Soitti sit takaisin ja ilmoitti, että lähden sit seuraavana päivänä bussilla takas sinne.

Yön olin kotona ja seuraavana päivänä oksennustaudissa 30min bussimatka, 45min odottelua ja 1h bussimatka vessattomassa bussissa. Ilmoitin oksennustaudista edellisenä päivänä ja uudestaan aamulla.

Oli mielenkiintoinen bussimatka seuraavana päivänä, koska nukuin yön ihan max.30min pätkissä ja oksentelin koko yön läpi. Aamulla vointi oli niin huono, että laitoin ohjaajalle viestiä, etten kyllä tässä kunnossa uskalla lähteä bussiin, en vielä moneen, moneen tuntiin. Sain viestin takaisin, etteivät hae, menen myöhemmällä bussilla. Jee.

 

Oksennustaudissa bussiin, eihän siinä oo tartuttamisvaaraakaan tai mitään. Ja kuka siitäkin saa vihat niskaansa? Minä. Ihankuin olisin halunnut bussiin, ohjaajat eivät suostuneet hakemaan minua, vaikka tein harvinaisen selväksi, että olen oksennustaudissa ja en ole siinä kunnossa, että pystyisin lähtemään bussiin.

Selvisin jotenkin Luukulle, missä minun oli määrä viettää viikonloppu, viiden maissa iltapäivällä ja olo oli todella heikko. En ollut syönyt koko päivänä mitään, koska edes vesi ei pysynyt alhaalla. Joku uusista ohjaajista toi minulle ruuat ja sain vähän huutoa siitä, että näin lyhyellä varoitusajalla ilmoitin viikonlopusta ja viikonlopun ruuista. Ööm... olin antanut jo viikkoa aiemmin ruokalistat ja ostoslistat ohjaajille, silloin Luukkuviikonlopun piti olla vasta kahden viikon päässä, joten ei todellakaan tullut ostoslista muutaman minuutin varoitusajalla. Mun tekemät ostoslistat olivat vain, jälleen kerran, jääneet pyörimään jonkun ohaajan taskun pohjalle tms...

 

Sain huudot myös siitäkin, kun ohjaaja kysyi olenko syönyt tänään mitään ja vastasin kieltävästi, koska en yksinkertaisesti pystynyt syömään mitään oksennustaudin takia, tai en koko päivänä olisi päässyt lähtemään bussiin, mutta kukaan ei ollut infonnut muita ohjaajia mun oksennustaudistakaan. Ja sitäpaitsi, kyseinen ohjaaja vasta toi Luukulle ruuat, mitäpä minä olisin edes voinut syödä... Eiku wait, tais kaapissa olla suolaa ja rypsiöljyä. Nam nam.

Emt ohjaajien sisäinen viestintä, mikälie, ei toimi. Ei yhtään. Se on tullut huomattua jo lukemattomia, kymmeniä, kertoja. Se on jännä, miten mun vanhassa laitoksessa, missä oli sentään ohjaajiakin välillä kolme-neljä kertaa enemmän/pv viestintä sujui _huomattavasti_ paremmin. Omalta kohdalta en muista laitosajalta ainuttakaan vastaavaa mokaa, mitä ohjaajilla on sattunut perhekodilla ties miten monta kertaa. Just aikataulusekaannuksia, ''kadotetaan'' nuoria, sekoillaan nuorissa, kotiviikonlopuissa, ruokavalioissa yms yms yms.

---

+ Tapahtui loppukesästä, kylmänä tuulisena päivänä päälle puoli vuotta ennenkuin ohjaajat soittivat minnekkään mun mahaongelmien vuoksi. Sellainen reissu, kun mut laitettiin mahataudissa syömään puuroa 15min ennen lähtöä, vaikka pidin tuolloin 1h varoajan vatsan vuoksi. 1,5h bussimatka x2 + 30min asemalle.

*Ällövaroitus* tässä kohtaa tämän seuraavan poustauksen vuoksi.

Söin puuron ja lähdin bussiin, koska oli hoidettavana asioita, jotka oli pakko hoitaa silloin. Kaikki meni suht ok, vaikka olo olikin todella heikko ja huono, kunnes paha olo iski kunnolla päälle. Soitin 3min ennenkuin jouduin jäämään bussista pois, että tosi huono olo, voitteko hakee mut, jos joudun jäämään bussista oksentaa ja maha tuntuu ihan just räjähtävän, en mitenkään pysty olee vikaa puoltatuntia bussissa. Pakko jäädä pois bussista oksentaa.

Ohjaaja nro.2 oli puhelimessa, että ok, haetaan sut, mutta koita pysyy bussissa silti, kyllä se olo menee ohi (ei muuten mene, ei kertaakaan ole mennyt ohi ilman vessareissua...).

Vajaa 3min myöhemmin (vilkaisin puhelimen kelloa just bussista jäädessä) jäin bussista. Just ja just kerkesin hyppää ulos bussista, kun aloin oksentaa siihen paikkaan. Oksentelin jonkun aikaa ja tunsin, että joo nyt puskaan ja äkkiä, vatsa räjähtää. Siellä meni jonkun aikaa ja huomasin kaiken päälle olevani nokkosten ympäröimänä ^^ Ennen vatsan räjähtämistä oli yksinkertaisesti niin huono olo, etten huomannut, tai välittänyt niistä. Sääret olivat täynnä nokkosen pistoja ja niitä löytyi myös reisistä, huono päivä valita shortsit.

Soitin ohjaaja nro.2:selle ja pyysin häntä hakemaan minut, kerroin oksentaneeni osittain itseni päälle ja joutuneeni käymään puskavessassa. Vastaus oli tyyliä "No harmi (äänessä 0% empatiaa, pilkahdus vittuilua), kato milloin seuraava bussi tulee".

Katsoin, 1h 30min päästä pitäisi tulla. Soitin uudelleen nro.2:selle. "Odotteleppa sitten siihen, me ei voida hakea sua, moikka".

 

Tuosta bussin jäämisestä, oksentamisesta yms ja soitosta ohjaajalle oli kestänyt alle 15min (vaikka tuntui ikäisyydeltä), mutta niin vain se ohjaajan mieli muuttui.

Odottelin sitten sen vajaa 1h 30mim bussia vaatteissa, johon oli roiskunut oksennusta, paskalta haisevana, jalat puoliksi täynnä nokkosen pistoksia, kylmissäni (kylmä, tuulinen päivä, en ottanut takkia, koska tarkoitus oli odottaa vaihtobussia alle 15min, ei puolitoista tuntia. Mun sormet oli bussin lopulta tullessa niin jäässä, etten saanut bussikorttia kukkarosta, vaan tyrkkäsin koko kukkaron bussikuskille ja pyysin leimaamaan kortin...) ja vain itkin väsymystäni ja pahaa oloani istuen likaisessa, kuraisessa maassa.

Ei ollut penkkiä mille istua, eikä jaloissa enää voimia seisoa.

Oli vieläpä lauantai (bussi ajoi reittiä, jota käyttää vain just se bussi, joten seuraavan bussin tuleminen kesti + en tuntenut seutua yhtään, että olisin voinut etsiä toisen pysäkin, eikä muita pysäkkejä näkynyt, tai ihmisiä, vaikka katselin), joten muut bussissa olijat varmaan ajattelivat mun olevan krapulassa tms... Mulkoilivat pahasti.

 

Käperryin bussin penkille ja välillä nousin hieman pyörimään ympyrää bussin käytävälle, koska vatsa oli niin kipeä, etten pystynyt olemaan paikoillani. Pelkäsin, että joudun jäämään uudelleen bussista.

Asemalla bussista pois, juoksua Luukulle ja seuraavat 20-30min vessassa oksennellen. Jotain päälle tunti tämän jälkeen ohjaaja toi unohtuneet ruokatarvikkeet, ei edes kysynyt vointiani, jatkoi matkaa ja kuulin ohjaajista seuraavan kerran seuraavana iltana klo.21 aikoihin. Tulivat vielä tunnin myöhässä hakemaan minut. Silloinkaan eivät kysyneet vointiani, vaan juttelivat toisen nuoren kanssa koko automatkan. Hyvät yöt sentään sanoivat perhekodilla, ihme.
 

Heitteillejättö on kiva sana, not.

Aamupalajärkytys

Ihan pakko kirjoittaa aamupalasta, kun oli niin outoa :D

Ohjaaja nro.2 on jossain (en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi lähtenyt lomalle Turkkiin tms...), joten ohjaaja nro.1 oli aamupalavuorossa.

Ja ohjaaja nro.1 vuoro tarkoittaa sitä, että siellä jopa on ruokaa tarjolla ja uskaltaa mennä syömään.

Pöydässä oli mehua, teetä, kahvia, banaaneja, puuroa, mysliä ja leipiä. Otin mehua, puuroa ja banaanin, vaikka olisi tehnyt mieli ottaa enemmänkin, mutten edes muista milloin aamupalalla on ollut näin paljon vaihtoehtoja ja kroppa olisi aika varmasti mennyt sekaisin siitä ruuan määrästä, koska olen tottunut siihen, että juon vain teen aamulla, jos sitäkään.

 

Mut om om :3 Olipa kiva aamu, kerrankin.

Vanhassa laitoksessa tuollaiset aamupalat olivat ihan normaaleja, poikkeuksia lukuunottamatta noita oli aina tarjolla ja yleensä vielä enemmänkin vaihtoehtoja, enemmän erilaisia mehuja, enemmän erilaisia jugurtteja ja rahkoja, eri myslejä ja muroja, puuroa, yms yms yms, kun taas perhekodissa tälläiset aamupalat oikeasti ovat _harvinaisia_. Mutta kiva silti, että edes joskus on jotain tälläistä! :)

Sossulta postia

Sossu soitti viime viikolla ja ilmoitti, että minulle on kirje tulossa kotiin toukokuusta.

Outoa, koska meillä ei ole toukokuussa palaveria tms (vaikka piti olla ja vähän ärähdin siitä...). Joten joten... En tiedä. Kai minä vain odottelen sitä kirjettä kotiin ja katsoo sitten, turha stressata etukäteen.

 

(Hyvä minun sanoa, en osaa olla stressaamatta etukäteen...)

Se vain, kun en yhtään tiedä minkälainen kirje sieltä on tulossa :D Jos se onkin jtn vanhoja papreita, niin stressaisin etukäteen niitä... ei kiva.

Yh. Pakko kai vain odotella.

Mun perjantai

En edes liioittele, kun sanon, että nykyään yleensä tajuan perjantain siitä, kun illalla katson mitä herätyksiä tarvii laittaa huomiselle ja mitä muistutuksia deletoida, tehdä ja siirtää. Jollei joku siis koulussa tms mainitse mitään perjantaista.

Muut mun ikäiset ovat tyyliin juomassa, panemassa, pitämässä kivaa ja viettämässä nuoruuttaan siinä, missä mun perjantai-illan luksuus on se, että saan laittaa herätyksen soimaan lauantaille 20min arkipäiviä myöhemmäksi.

Kotilomilla ei tarvitse laittaa herätyksiä ollenkaan, mutta välillä silti laitan herätykset, koska kotona mulla on hyvä olla, en halua käyttää niitä harvoja päiviä nukkumiseen. Perhekodilla oikeastaan vain nukun.

Iltaisin olen n. klo.22 perhekodilla, klo.22:15 olen jo nukkumassa. Otan unilääkkeet niin, että sammun oikeastaan melkein heti, kun ollaan perhekodilla. Ihan aina en ole päässyt sänkyyn asti, mutta parempi sekin, kuin olla hereillä perhekodilla.

Aamuisin herään n. klo.4:30 ja klo.5:30 pitäisi olla valmis lähtemään bussipysäkille, mutta poistun huoneestani vasta silloin, kun pitää jo lähteä. Aamupalalla käyn harvoin, koska ohjaaja nro.2.

 

Niin. Mutta kotona kaikki on ok. Kotiviikonloppu btw on nyt viikonloppuna <3 Syy jaksaa tämä viikko. Toinen syy olisi K:n viikonloppu, mutta se on vasta parin viikon päässä.

Emt pitäisi kai keskittyä koulujuttuihinkin välillä.

Maanantai :( Tarvitsen ison, ison kupin teetä. Aurinko paistaa ja ulkona alkaa pikkuhiljaa olla jo kevät, se piristää vähäsen.