Täällä taas #2

Jatkoa edelliseen postaukseen.

Luin vuosi sitten kirjoittamiani blogipostauksia ja nyt ahdistaa. Ajattelen vain, että jos joku toinen nuori pohtii juuri nyt noita samoja asioita, mitä minä lähes tasan vuosi sitten, niin ei... Jotain on pakko tehdä.

Otteita vuoden vanhoista teksteistäni:

'' Mun elämä ei oo tuntunut omalta enää vuosiin. Ihankuin mun oma elämä olisi stopilla, pausella, tauvolla tämän sijoituksen ajan ja jatkuisi vasta huostaanoton purettaessa ja päästessäni pois perhekodilta.

En enää tunnista sitä tyttöä, kuka katsoo vastaan peilistä, joka on huoneessani perhekodilla. Se tyttö vaikuttaa tutulta, - mutta se tyttö en ole minä.

Jokin sen tytön sisältä on kuollut. Silmissä tyhjä katse, koko ihminen on pelkkä kuori. Elämänhalu nollassa, elämä myyty valtiolle huostaanoton papereilla. ''

25.3.2015

'' Pääsen vasta ensi talvena pois perhekodilta. Vuoden 2015 lopussa ja vuoden 2016 alussa, jossain siltä väliltä.

Mitä jos en jaksa sinne asti? Vielä vajaa vuosi. Nyt on vielä talvi ja pääsen pois vasta seuraavana talvena.

Minusta on alkanut tuntumaan, etten selviä sinne asti. En enää jaksa tätä helvettiä.

Kukaan ei usko minua. Sitä, että minä en jaksa.

Minä en jaksa sinne asti. En jaksa.

Väsyn ennen sitä. Väsyn elämään.

Pelottaa. Pelottaa, että tapan itseni, koska olen niin väsynyt. ''

7.4.2015

'' Rintaa puristaa, henkeä ahdistaa, rytmihäiriöitä. Käsissäni ja kaulassa on jotain punaisia jälkiä, eikä minulla ole mitään tietoa mistä ne ovat tulleet. Näyttää raapimisjäljiltä, mutten ole raapinut itseäni. Ihan punaisia. ''

13.4.2015

'' Paniikkikohtaus meinaa yrittää iskeä päälle, vaikka olen ottanut rauhoittavia.

Vähän liikaakin.

Mitä lähemmäksi paluu perhekodille tulee, sitä enemmän minua ahdistaa.

Rintaa puristaa, happi ei kulje. Sydän hakkaa. Itkettää.

Onko mun pakko mennä perhekodille?

Ihan pakko?

:( ''

20.4.2015

'' Älkää ihmetelkö, jos blogi hiljenee, tai katoaa kokonaan. Ohjaajat saivat tietää, että olen laittanut sossulle viestiä ja nyt ohjaajat ovat todella vihaisia minulle.

Rehellisesti sanottuna minua pelottaa. Minua pelottaa mitä ohjaajat tekevät. Kysyin sossulta sähköpostissa muutamista asioista, joista en ollut ihan varma onko ne ok, saako niin tehdä ja ilmeisesti ei olisi saanut. ''

30.4.2015

Nämä eivät ole edes niitä pahimpia ajatuksia, mitä minulla oli tuolloin.

Täällä taas.

Kun minä luin tuon uutisen, minkä copypastesin edelliseen postaukseen, niin minulle tuli fyysisesti paha olo. Ihan hyvin nuo kokemukset voisivat olla tältä päivältä.

Minulla asiat ovat noin yleisellä tasolla hyvin. Paremmin kuin isolla osaa muuta tässä maailmassa. On katto pään päällä ja jotain syötäväksi kelpaavaa ruokaakin kaapissa. Puhtaita vaatteita. Elämän perusasiat ovat just nyt kunnossa, mutta nykytilanteesta huolimatta herään yhä välillä huutaen, itkien öisin.

Huostaanoton purkamisesta tulee ensikuussa puoli vuotta, mutta minä en ole unohtanut kaikkea sitä. Enkä tule varmaan ikinä unohtamaankaan, mutta toivon, että pystyisin joskus mahdollisesti tulevaisuudessa nukkumaan rauhassa. Voisin olla ottamatta rauhoittavia, kun ajatukset pyörivät jälleen kerran huostaanottoni ympärillä aiheuttaen jälleen yhden paniikkikohtauksen.

Ehkä joskus.

Minä haluan tehdä jotain. Minä haluan, että nämä asiat muuttuvat. Minä selvisin, minä pääsin pois, mutta minä en voi olla ajattelematta kaikkia niitä muita lapsia ja nuoria, jotka ovat juuri tällä hetkellä sijoitettuna jossain ja voivat huonosti.

En vain tiedä mitä voisin tehdä, miten tehdä, mutta jotain on pakko. En pysty elämään itseni kanssa, jos en tee mitään. Jos en edes yritä.

Pakkotyötä, nälkää ja sadistista vakivaltaa

'' Tuore selvitys paljastaa huostaanotettujen lasten järkyttävät kokemukset menneiltä vuosikymmeniltä.

Äärimmäisen raskasta työtä, nälkää, julmaa fyysistä väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Jyväskylän yliopistossa tehty selvitys vuosien 1937-1983 sijaishuollosta osoittaa, kuinka monin tavoin ja julmasti huostaanotettuja lapsia kohdeltiin kaltoin. Julmuuksia tapahtui kaikissa lasten sijoituspaikoissa, perhehoidossa, lastenkodeissa ja koulukodeissa.

Tutkimushankkeen johtajan, professori Pirjo Markkolan mukaan aiemman tutkimuksen perusteella väkivaltaisuus koulukodeissa ja kaltoinkohtelu laitoshuollossa on ollut tiedossa.

- Nyt tehty selvitys on ensimmäinen, joka osoittaa, että kaltoinkohtelua tapahtui myös perheissä, joihin lapsia sijoitettiin, Markkola sanoo.

- Lapsuutta on tutkittu aika vähän, lastensuojelua on tutkittu vielä vähemmän ja lastensuojelun epäkohtia on tutkittu erittäin vähän. Tapahtumista sijoitusperheissä ei ole voitu saada tietoa ilman laajaa haastatteluaineistoa, joka on nyt koottu ensimmäistä kertaa.

Valvonta puutteellista

Valvonnan puute mahdollisti julmuudet, arvioi Markkola.

- Sijaisperheitä ja laitoksia valvottiin puutteellisesti tai ei lainkaan. Luotettiin liikaa "naapurikontrolliin" ja sosiaalilautakunnilla oli suuri vapaus toiminnassaan.

Väkivaltaa ja muita väärinkäytöksiä eivät hillinneet vähitellen voimaan tulleet kiellot ruumiillisesta kurittamisesta.

- Ehkä toimijat uskoivat tekevänsä oikein ja tietävänsä paremmin kuin ohjeet ja kiellot. Ja kyllä minusta tuntuu, että osa näistä lapsista on joutunut kohtaamaan puhdasta pahuutta.

Otettava oppia

Tutkimus kattaa vuodet 1937-1983, jolloin Suomessa oli voimassa ensimmäinen lastensuojelulaki.

Markkola korostaa, että tutkimus keskittyy lastensuojelun epäonnistumiseen: huostaanotettuina olleiden lasten huonoihin kokemuksiin, kaltoinkohteluun ja kohtaamaan väkivaltaan. Tutkimus ei siis kuvaa lastensuojelun tilannetta kokonaisuudessaan.

- Ilmi tulleista kokemuksista voidaan ottaa oppia ja toivottavasti otetaankin. Joihin asioihin on tartuttu, mutta monia epäkohtia tuntuu vielä löytyvän. Tehtävää riittää, Markkola sanoo.

Karmeita kokemuksia

Näin selvitystä varten haastatellut kuvailivat kokemuksiaan:

Selvitys osoittaa, että lapset eivät tienneet, mitä oli tapahtumassa, kun heidät otettiin huostaan. Kukaan ei kertonut heille, minne oltiin menossa, ja joskus heille myös valehdeltiin.

"Muistan vain sen jotenkin hämärästi, kuinka kovasti huusin ja itkin ja kiroilin, kun tajusin, että minun pitää jäädä sinne kokonaan ventovieraiden ihmisten luokse asumaan. Enkä voinut mitenkään ymmärtää sitä silloin, miksi isänikin vielä jätti minut."

Nainen, syntynyt 1960-1964

"Me oltiin aluks siellä heidän talossaan sunnuntaisin. Aina oli popcornia ja oli munkkeja ja oli mehua ja simaa ja kaikkea tehty valmiiksi, kun mentiin sinne. No sitten väkivalta alkoikin heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kun tuli tieto, että saadaan jäädä sinne."

Mies, syntynyt 1970-1974

 

Jälkihuolto sijoitusjakson jälkeen oli olematonta. Yleensä sai laittaa repun selkään ja lähteä maantielle.

"Kun minut kotiutettiin 15-vuotiaana, sen jälkeen lastensuojelu ei puuttunut enää mitenkään mun elämääni. Tulin 15-vuotiaana raskaaksi. Ja enhän mä saanut mitään apua mistään, niin sitten ei ollut kuin taivas kattona mulle ja lapselle. Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin että mä valitsen, että mä olen veneen alla pienen vauvan kanssa tai sitten, että mä luovutan vauvan jonnekin. En mä raukka tiennyt muuta paikkaa, kun lastenkoti, missä mä olin viettänyt 4-5 vuotta elämästäni. Sinnehän mä kävelin lapsi sylissä ja sanoin, että ottakaa tämä."

Nainen, syntynyt 1955-1959

Eräs vastaajista piti vankilaakin parempana paikkana kuin koulukotia.

"Mä tein sitten sellasen rikoksen, että mä ajattelin, että mä pääsen koulukodista linnaan. Ajattelin, että tämä on ainoa konsti, että mä pääsen pois koulukodista. Se oli kyllä niin piinaava kokemus ne koulukodin vuodet, että mä olin kerta kaikkiaan onnellinen siitä. Tunsin, että vankilassa suojellaan ja tunsin, että siellä on laki takana, että ei täällä tehäkkään mitä vaan."

Mies, syntynyt 1950-1954

Moni kertoi myös lasten perustarpeiden julmasta laiminlyömisestä. Moni koki nälkää eikä saanut hoitoa esimerkiksi vammoihin saati pahaan mieleen. Lapsilla teetettiin äärimmäisen paljon töitä. Tytöille tehtiin sukupuolitautitestejä.

"Mä jouduin sinne kauheeseen tarkastukseen. Herrajumala, mitä se oli. Mut on laillisesti raiskattu. Kolme miespoliisia piti mua kiinni, että ne sai mut siihe tutkimuspöydälle. Mieslääkäri sano, et minkä takia mä tappelin vastaan kun mulla ei ollu mitään pelättävää. Eiks se tajunnu, et sitä varte just!"

Nainen, syntynyt 1945-1949

"Tehtiin kaivonrenkaita ja käytävälaattoja. Se oli inhottavaa se käytävälaattojen tekeminen, kun piti sideharson kanssa muotin päällä ja kädellä silittää. Sormet hikoili verta kun sementti söi nahkan sormista. Verta tihkui sormista. Se kulutti niin.

Mies, syntynyt 1945-1949

Lapset kokivat ruumiillista ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Kaltoinkohtelu vaikutti suunnitelmalliselta, pitkäkestoiselta ja sadistiselta.

"Hän riisui minut ja nosti eteisen tuolin päälle ja kysyi, "kuka sun äitis on?" Kun vastasin, hän löi saman tien nyrkillä päähän ja kaaduin lattialle. Hän sanoi "takasin tuolin päälle". Ja sitä jatkui. Kai mä sit jossain kohdassa tajusin, että parempi on sanoa, että hän on mun äitini."

Mies, syntynyt 1970-1974

"Hän laittoi minut hakemaan omilta jäljiltänsä jotain työkalua, jostakin vähän kauempaa pellolta. Ja juoksemalla piti lähteä, että tapahtu nopeasti. Mä en löytänyt sitä ja tulin pois tyhjin käsin. Hän sai raivokohtauksen. Kun on sanonta, että laita lapsi asialle ja mene itse perässä, niin hän sanoi, että "laita paska asialle ja painu itse perässä"."

Mies, syntynyt 1960-1964

"Nojasin olohuoneen pöytään ja varmaan hampaat olivat siinä pöydän reunalla. Seuraavana päivänä piti hakea semmonen iso koivuhalko liiteristä ja sit se oli sitä, että päivästä toiseen mä seisoin se halko suussa olohuonees ja sitten mun piti järsiä sitä halkoa. Mä muistan, että se oli ihan ohut siitä keskeltä sit."

Mies, syntynyt 1970-1974

Seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi jo varmaan ennen kuin olin viisi ja jatkui 13-vuotiaaksi. Se oli pitkä aika ja se oli julmaa aikaa. Mut herätettiin harva se yö. En ole terapiassakaan siitä pystynyt puhumaan, koska tuntuu käsittämättömältä. Ja se, että se on nainen. Se oli niin sairasta, niin sairasta.

Nainen, syntynyt 1955-1959

Selvitystä varten haastateltiin 299 henkilöä, joista suurin osa oli kokenut kaltoinkohtelua perhehoidossa, lastenkodeissa tai koulukodeissa. Mukana oli myös lastensuojelun parissa työskennelleitä tai asiaa sivusta seuranneita henkilöitä. Suurin osa haastatelluista oli syntynyt vuosina 1945-1965. Heidän kokemuksensa sijaishuollosta sijoittuvat pääosin 1950-1970-luvuille. ''

Lähde iltalehti.fi

Hammaslääkärillä

Awwe olin vielä alaikäinen laitosnuori, pikkuteini, kun tämä hammaslääkäriaika varattiin. Eh eh. Lain silmissä ainakin. Oi, muistot.

... :D Mitäköhän se herra lääkäri hammaslääkäri herra oikein piikittikään minuun.

Puudutus sen piti antaa.

Mutta niin. Kävin hammaslääkärillä eilen ja ne siellä paikkasivat minulta yhden hampaan.

Käynti tuli maksamaan 'bout 50€ ja se sisälti tutkimuksen n.10€, paikkauksen n.20€, käyntimaksun n.15€ ja muut kulut 8,50€. Muut kulut olivat ilmeisesti ihana, ihana puudutus. Olen jonkinsortin pelkopotilas, enkä pystyisi ilman puudutusta antamaan tekemään mitään.

Sain hammaslääkäriltä laskun mukaani ja maksoin sen koulun jälkeen. Olen oikeutettu tt-tukeen, joten tulostin tiliotteen ja laitoin sen ja laskun kirjekuoreen, jonka sitten vein tänään sossuun.