Mutta. Se helvetin mutta.
Tuntuu, että olisin vajonnut yhtäkkiä takaisin niin syvälle masennukseen.
Sain tässä palaverin jälkeen karun muistutuksen siitä, että me ei olla täällä ikuisesti. Yksi minulle todella läheinen lähti elävien kirjoista tällä viikolla, mutta ei siitä sen enempää. Sattuu liikaa ja ikävä on.
En vain tiedä onko millään enää mitään järkeä. En tahtoisi tehdä mitään, ei ole voimia tehdä mitään. En osaa tehdä mitään, en ole missään hyvä. En tiedä minkä helvetin takia olen yhä koulussa, miksi tulin aamulla kouluun. En osaa mitään, minulla ei ole tulevaisuutta.
En tiedä onko minulla enää voimia taistella masennusta vastaan, se sota on jatkunut jo niin pitkään.
En halua olla masentunut. Mun läheiset ja K ovat kärsineet minun takia jo ihan liikaa. Tuntuu, ettei minusta ole ikinä mitään hyvää. Aiheutan vain harmia ja surua. Pilaan, tuhoan kaiken.
Haluaisin perua ihan kaikki jutut, sulkea puhelimeni ja kadota.
Olen niin väsynyt. Vain väsynyt.
Kaikki on ok.
Kaikki on aina ok.
Naamio takaisin naamalle ja feikkihymy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit menevät tarkistuksen kautta.
Vastailen mielelläni kommentteihin, joten jos jollain on jotain kysyttävää, niin rohkeasti vain :)
En päivystä blogissani 24/7, mutta käyn täällä aina välillä vähintäänkin katsomassa onko tullut uusia kommentteja, jos en muuten postaile mitään. Toivon, ettei kukaan pahoita tämän vuoksi mieltään.