Minun 18-v synttärit lähestyvät päivä päivältä. Tämä loppuaika ei ollutkaan sellaista, millaiseksi sen kuvittelin.
Luulin, että olen yhtä hymyä, kun vankeutta on jäljellä enää pari viikkoa.
Olin väärässä.
Olen pakkaillut tavaroita ja itkenyt. Olen itkenyt lähes joka päivä viimeaikoina. En sitä, että minulle muka tulisi ikävä perhekotia tai ohjaajia - ei todellakaan mitään sellaista - vaan stressistä. Yritän selviytyä samaan aikaan muutosta, koulusta, ihmissuhteista.
Se on vaikeaa, se kuluttaa minua.
Minun pitäisi revetä moneen eri paikkaan samaan aikaan ja jaksaa vielä hymyillä, olla sosiaalinen. Olen juossut terapeutilla, sossulla, pakkaamassa tavaroita ja eri paikoissa hoitamassa asioita.
Kaikki tuntuu hajoavan käsiin.
Tottakai tämä on iso muutos, tottakai se stressaa. Olen itkenyt koulussa salaa, salaa K:lta, salaa ohjaajilta ja salaa perheeltäni.
Haluaisin kaiken tämän olevan jo ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit menevät tarkistuksen kautta.
Vastailen mielelläni kommentteihin, joten jos jollain on jotain kysyttävää, niin rohkeasti vain :)
En päivystä blogissani 24/7, mutta käyn täällä aina välillä vähintäänkin katsomassa onko tullut uusia kommentteja, jos en muuten postaile mitään. Toivon, ettei kukaan pahoita tämän vuoksi mieltään.